Feeniks haastoi miut Weird Habits-meemiin. Tarkoituksena on paljastaa 5 omituista tapaani. Enhän minä niitä tiedä, hitto vieköön! Pitää kysyä muilta. Tiedän parikin ystävää, jolta saan mehukkaita lisäyksiä itsekeksimiini. Jälkeläiset saattavat myös kommentoida.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

  1. Syön voileivän aina siten, että jyrsin siitä ns. kuoret ensin. Tästä tuli pinttynyt tapa lapsuudessani, sillä minulla oli pitkään hammasraudat. Joka kerta hammaslääkärikäynnillä rautoja kiristettiin niin, että hampaita särki ja ne olivat arat. Pelkkä näkkileivän ajattelu sai kyyneleet silmiini. Siksi myös esim. hiivaleivän tai setsuurin kuoret vaativat hampailta työtä, ja itkua. Lapsella oli logiikka: työ (paha) ensin ja palkka (hyvä, helpompi) sitten. Söin muuten suklaarasiankin niin: pahat ensin, hyvillä herkuttelin piiitkääään lopuksi. –Kyllä, Feeniks, imeskellen, kuolaten, nuollen, hihih.

 

  1. Kun oikein keskityn, pyörittelen sormien lomassa hiuksiani. Varsinkin pitkähiuksisena minulla oikein selkeä tukku tukkaa, jota kieputtelin. Samaan kohtaan sormet eksyvät edelleen. Lapsena minulla oli kuulemma rätti, jota kieputtelin ilmassa taitavasti.

 

  1. No se aamukahvi! En edes tajua mitään ennen kahvia. Minulla on muuten ihan järjetön aamuseremonia. Melkein kiinalaisen teeseremonian veroinen. Olen monesti koettanut siitä luopua, sitä rikkoa, mutta iän myötä maneerit vain vahvistuvat. Vakiintuneiden tapojen muuttaminen kuulemaa ehkäisee dementiaa. Siis huomenaamulla ENSIN suihkuun ja sitten vasta kahville??? Iik, ei kuulosta hyvälle…

 

  1. Sairaalloinen myöhästely. En ole varma onko tämä 'vain outo tapa', sillä minun luonteellani kärsin tästä erittäin paljon. Tämä on sairaus, kipu. Oli jopa aika, jolloin en halunnut tavata ketään, koska en kyennyt poistumaan tiettyyn aikaan kotoani. Sick, really sick. Koska ihmiset ovat minulle hyvin tärkeitä, en voinut ajatellakaan tuottavani vaikeuksia, hankaluuksia, pettymyksiä kenellekään. Pysyin siis mieluummin kotona kuin lähdin yhtään mihinkään. Angsti oli tosi paha ollessani masentunut. Vieläkin joskus olen vaarassa hyperventiloida ja luovuttaa kokonaan lähtemisen. Häpeän tätä itsessäni lujasti. Onneksi oireet (ja siis myöhästely) ovat vähentyneet.

 

  1. Puhun muiden puolesta, tai siis useimmiten lasteni. Tämä juontaa ajalta, jolloin he olivat pieniä, mykkiä ja äidin tahrosta riippuvaisia. ;o) Minulla on seuraavanalainen looginen päättelyketju: X on huonolla tuulella. Ahaa, X valvoi viime yönä, X on varmasti väsynyt. Mene siis nukkumaan.à LUULEN siis tietäväni mistä mikin lapseni reaktio johtuu… Tähän liittyy myös paha tapani LIHAVOITTAA tarinoita. Kun en muista aivan tarkalleen miten jokin tapahtuma sujui, kerron sen suunnilleen. Lisään ikään kuin lihaa stoorin ympärille. Tätä jälkeläiseni inhoavat. Tarinat kuuluu kertoa NIIN kuin ne olivat! ..mutta jos mie en iiihan muista… auu…