Mitä merkitsee lähteä? Ainakin sitä, että liikkuu, on liikkeessä, tarkkailee, tutkailee, etsii uusia merkkejä ja merkityksiä. Lähteminen vaatii rohkeutta. Toisinaan myös jääminen on rohkeuden osoitus. Matka on seikkailu, jolle on antauduttava. Niin kuin elämällekin.

Traveller.gif

(Caspar David Friedrich: Matkaaja) Tämä kuva on eräältä matkaltani ostamani kirjan kannessa. Näin retrospektiivisen näyttelyn Friedrichin tuotannosta. Suuren romantikon suuria töitä, joissa on, jälleen kerran ihmeellinen - valo. Taidan keräillä valoa taiteesta.

Matkaa voi tehdä yksin. Silloin ei tarvitse riidellä, ei pettyä, ei turhautua toisen odotuksiin, jotka poikkeavat omista. Yksin matkaava kohtaa vain omia tunteitaan, kokee ne. On oma valinta, tarttuuko heitettyyn katseeseen, hipaisevaan käteen, kuumaan reiteen. Sen jälkeen ei ole enää yksin.

Matkalla ihmisen perustarpeet nousevat uuteen merkittävyyteen. Mistä ruokaa ja juomaa, kun nälkä kirnuaa sisuksia ja jano on tiimalasin hiekkana kurkussa. Mihin virtsata ja ulostaa, kun ei tunne reittejä, kaikkialla suljettuja ovia, kapeita umpikujia, joilla kuitenkin ihmisiä, joiden eteen ei hätäänsä kehtaa laskea. Uni ei suo rauhaa vieraassa vuoteessa, selkää pakottaa, lakanat raastavat painajaistansseissa.

Entä, kun lähtee matkalle toisen tai toisten kanssa? Voi olla varma, että kokee ja oppii kaksinverroin. Toiseus näkee aina toisin. Toinen rikastaa matkaa. Toinen rikastaa elämää.

Kun lähtee, on todennäköistä, että palaa. Ainakin joskus, ainakin hetkeksi. Mielessään, jos ei muuten. Paluu on aina herkkää, siihen liittyy turvaa yhtä lailla kuin ahdistusta. Olenko muuttunut, ja miten muutos minussa näyttäytyy? Ja muistot, nekin ovat jaettavissa. En lakkaa ihmettelemästä, kuinka toinen muistaa toiset seikat ja minä toiset. Yhdessä olemme enemmän.

Elämä on matkaamista. Stig ombord.