Voi miten kiitollinen olenkaan unilleni! Viime yönä sain nauttia kahdesta eri unesta. Luovutin itseni flunssalle, annoin periksi, en jaksanut enää kamppailla. Kun elämäni on liian kiihkeää, katoavat uneni. Ikään unimaailma valitsisi levon puolestani. Tapahtumarikkaiden päivien jälkeen putoan öisin pimeyteen, mustaan aukkoon, jossa ei ole sijaa tarinoille. Uni on raskasta, mutta ei aina niin antoisaa, eikä laadukasta.

Vaikka viime yönä yskä nosti päätäni toisinaan tyynystä, vetivät unet minua tiukasti syliinsä. Näin kaksi komeaa, värikylläistä unta. Mielenkiintoista muuten, miten nopeasti tosielämä pyyhkii unet mielestä, vaikka juuri hetki sitten on elänyt intensiivisesti untaan. Toisinaan minulla on ollut unipäiväkirja sängyn vieressä, johon heti herättyä olen kirjannut ainakin unen pääkohdat, jos muuhun ei ole ollut aikaa. Unikuvista on iloa runoissa ja muissakin kirjoitelmissa.

Viime yön uni oli eräänlainen toisinto lapsuuteni kirjasta Nalle-Kallen kalaretki. Tammen kultaisten kirjojen uusintapainoksia olen tästä nähnyt, en ole aivan varma luinko omille lapsilleni tätä. Tarina kammottavuudessaan oli kaupunkilaislapselle pelottava. Mehiläiset ajoivat hunajaa halajavan Nalle-rukan lopulta jokeen turvaan. Silti oli Nallen korvissa hurjia paukamia äkäisten pörriäisten jäljiltä. Pelkäsin ötököitä entistä enemmän. Inhosin kesämökkiämme.

Viime yönä olin Klondykea läheisesti muistuttavassa kylässä. Kylä oli jo hieman autioitunut, kaupan hyllyiltä tavarat vähissä ja pöly laskeutunut kaikkialle. Väkeä kuitenkin liikkui siellä täällä. Minut oli lähetetty etsimään kaupasta jotakin, en tarkalleen tiennyt mitä. Tartuin hyllyllä olevaan nalleen ja lähdin viemään sitä joen rannassa olevaan veneeseen. Siellä minua odotti isä lapsineen. Matkalla hämmästelin nallen jotenkin outoa koostumusta, se ikään kuin tuntui elävän käsissäni. Päästyäni rantaan ojensin nallen lasten isälle. Isä huusi kauhistuneena: - Varo! Se on mehiläispesä!

Häkeltyneenä syöksyin veteen, koetin heittää mehiläiset käsistäni mahdollisimman kauas isästä ja lapsista. Takaani kuului hätääntyneitä huutoja ja kolinaa. Koetin itse sukeltaa, mutta olin tullut liian rantaan. Sain vain kasvoni veden alle. Koetin juosta syvemmälle, kun suhina ja pörinä ympärilläni vain voimistui. Lopulta sukelsin pitkään ja syvälle. Mietin miten muille kävi, mihin suuntaan pörisevä kimppu suuntaisi matkansa ja mikä olisi hyvä paikka nousta ylös. Laiturin alusta?

Herätessä päälakeani kutitti, olo oli helpottunut. Ruuhkainen, pörisevä pääni oli saanut Unen Lahjan. Ehkä selviän reaalielämässänikin Laiturin alle Suojaan. Ehkä tarinan Mies pelasti lapsensa. Ehkä vaara oli lähellä, mutta nopea reagointimme pelasti meidät kaikki. Tarinan opetus: Jos pääsi pörisee liikaa, sukella! Ja muista, kaikki EI ole sitä, miltä näyttää.