Koko elämäni tulen kirjoittamaan samaa tarinaa. Minun tarinani on kertomus Kai Puusta, jonka juurelle synnyin. Hennon vihreät lehdet levittäytyivät ylleni ja kurkottelin rimpuloita raajojani niitä kohti. 

Näkökykyni on aina ollut heikko, enkä koskaan nähnyt tarkasti mitä kohti oikein kurkotin. Myöhemmin olin innokas kiipeilijä ja utelias tutkimusmatkailija Kai Puussani. Keipuin oksilla, lauleskelin ja kyselin koko ajan kaikkea. Vastauksia en oikein kyennyt kuulemaan vajavaisen kuuloni vuoksi. Tuuli tuntui aina tarttuvan lauseisiini, leikkivän niillä ja lisäävän niihin omiaan. Lopulta aloin uskoa Tuulta enemmän kuin Kai Puuta.

Vartuttuani kuljin etäämmalle, luulin jättäneeni Kai Puun taakseni. Täytin elämäni muilla puilla, lehdillä ja tuulilla. Kiirettä riitti, kunnes eräänä päivänä tuuli  lennätti eteeni Kai Puun kuolleen, mustuneen lehden. Pysähdyin ja surun tulla.

Matkustin Kai Puuni juurille. Aloin hellästi rapsuttaa multaa juurien yltä. Painoin korvani käpristyneitä juuria vasten. Ja kas, ne soivat kauniimmin kuin yksikään aiemmin kuulemani orkesteri! En enää luovuta Kai Puustani. Rakennan majan sen oksille, teen pesän sen syliin. Olen palannut kotiini.

************

"Mutta lepäämättä lentää ihmeellinen lintu – kaipuu." Einari Vuorela runossa Suolla sataa.

Uskon, että jokainen meistä kaipaa. Uskon jopa, että elämme löytääkseemme itsemme. Eheys on ehkä iahnne, saavuttamattomuus, mutta sitä kohti me kaikki tahdomme kulkea. Omien tarpeiden pohtiminen on tärkeää. Ei voi olla toisille läsnä, jos on pelokas, huolia täynnä, itsestään eksynyt. Kaipuu on hyvä syy elää..