Inkku ja Kikka kurkistivat ravintolan ovesta sisään ja näkivät punaniskaisen poken narikan vieressä.  - Onks tääl tänään se blues-ilta, Inkku kysyi. - On joo, äijät kasaa kamojaan, eiköhän ne kohta ala soittelemaan, pystyyn nostetulta pakastearkulta näyttävä ovivahti murahti. Kikka näytti epäröivältä, mutta Inkku kiskoi Kikan sisään ja vaihdettuaan takit lapuiksi naiset suuntasivat baaritiskille.

- Mä haluisin jotain lämmintä juomaa, Inkku huokaisi ja hieroi käsiään yhteen. - Palkkapäivä on vasta viikon päästä, mä otan kaljan, suhisi Kikka. - Ok, kaks bissee, Inkku tilasi. Saatuaan juomat naiset kääntyivät tiskiltä pois tarkastelemaan hämärää ravintolatilaa. - Tuolla nurkassa, kato, noi ukot on niin mustia, ettei niitä erota tuolta pimeestä, Inkku kikatti. - Älä ny, joku kuulee vielä, huolestui Kikka.

- Tässä olis tarjolla arvon rouville istuinta perseen alle, kuului samassa. Jusaksi esittäytyvä mies viitelöi pöytään päin, jossa kaksi tuolia nökötti tyhjinä. Ennen kuin Kikka ehti henkäistä mitään, oli Inkku jo istumassa. - Joo, kiitti, ei me jakseta seistä. Jusa esitteli kaverinsa:

- Tässä on Ride, mun paras kaveri. Mitäs muijat, bluussiako ootte tulleet kuulemaan? Mä skulasin nuorena skloddina skittaa Häkkisen Cissen kaa, tunsin sen frendejä, asuttiin samoilla kulmilla. Treenasin jatkuvasti, olin helevetin kova kitaristi. Mä oon täält stadist, mitä nyt välil asuin Ruotsis muutaman vuoden. Me ollaan ton Riden kaa tunnettu ihan skidistä asti, me tehdään duunii yhdessä. meidän käsis pysyy pensselit ja meisselit, vai mitä Ride, heheh.

Ride istui hiljaa, ei juuri silmiään räpäyttänyt ja Jusa jatkoi taukoamatonta puhettaan. Juttu kulki soittimista työkaluihin ja moneen edesmennesseen ystävään, moni oli tosiaan kuollut viiseisten vuosien aikana.

- Ai niin, toi Ride ei paljoo puhu, sen muija kuoli viime viikolla. Hiljanen mies se on aina ollu, mut nyt siit tuli viel hiljaisempi. Ei tartte ees pyytää muijaa pesemään pyykkii, hähähh!

Inkku ja Kikka vilkaisivat toisiaan ja alkoivat tosissaan odottaa bändiä soittamaan, jolloin Jusan juttutulva toivottavasti katkeaisi. Edelleenkään ravintolasalin nurkasta ei kuulunut muuta kuin varovaista mikrofonin taputtelua ja vaimeahkoa kitaran virittelyä.

Äkkiä Ride kääntyi Kikan puoleen ja kysyi: - Mitä mieltä muuten olet behaviorismista?

Kikka häkeltyi, eikä ehtinyt vastata, kun Jusa ehti hätiin: - Joo, kuulkaa, toi Ride on viisas mies, se on lukenut monta kirjaa. Ja tosi vaikeita kans. Tolla kyssärillä se aina hurmaa muijat, tai ainakin pokas muijavainaansa. Onks teillä muuten skidejä? Mulla on yks. Nuori kundi, siellä Stockiksessa se asuu, mutsinsa kaa. Oon helevetein ylpee mun kundista, se just soitti ja kerto saaneensa ekan siemensyöksynsä.

Inkku toipui yllätysheitoista ensimmäisenä: - Aha, joo, on meilläkin poikia. Tai siis me ollaan mutseja, kumpikin. - Mitä tuolla stagella muuten tapahtuu? Kaikki kääntyivät katsomaan. Muusikot olivat vihdoin lavalla, giganttinen musta mies läskibassoineen ja taaempana, hämärässä edelleen, lilliputtimainen musta mies istui puulaatikon päällä sylissään normaalia pienempi sähkökitara. Big Moses alokoi laulaa kumeasti ja komppasi itseään bassolla sujuvasti. Näin jatkui parin biisin ajan, kunnes kolmannen biisin puolivälissä alkoi kuulua sitkeää, vaimeaa kitarantilutusta. - Mitä vinkunaa toi on, äijä soittaa helvetin esikartanosta, Jusa parkaisi.

Kikka nousi tuolistaan niin nopeasti, että se kaatui. Inkku nousi myös ja naiset suuntasivat ovelle. - Mä oon aina tykänny pienirintaista naisista, hönki Jusa heidän peräänsä. Kikka pysähtyi vasta kadulla: - Mä en sitten enää ikinä lahde sun kaa yhdellekään livekeikalle - enkä varsinkaan muijamurhaajan pöytään!