Kesän mittaan kävin katsomassa 2 miehistä (lempiaiheeni!) kertovaa leffaa.

Ensin haalin punaisen panssarivaununi takakonttiin kolme varhaispuberteettia miehenalkua ja pöristelimme tsekkaamaan lempisarjakuvahahmoni (siunattu suomen kieli ja yhdyssanajuhlat!) synnyintarinaa. Elokuvateatterissa huomasin olevani ainoa äiti paikalla. Mustassa viikatepaidassa (Alakulon urkupiste - lukee boobs-kohdalla - urkupiste vai purkupiste vai molemmat?) taisin kuitenkin hyvin sopia isien ja poikain keskelle.

Batman on kiehtonut minua aina. Isoveljen lehdykät tuli luettua tarkkaan. Veljenpojilla oli bätmäneitä, samoin omilla pojillani. Onneksi heilläkin on viisi vuotta ikäeroa, joten aina on ollut joku, jonka kanssa bätmäniä leikkiä. Ykkösen melkein eka sanakin oli 'pähmääääääää', jota hän huusi lujaa pyyhettä selkänsä takana lenttäessään. Nautin kovasti 1990-luvun leffaversioista, pidin niiden sinisenmustasta gotiikasta. Michelle P kissanaisena muistuttaa edelleen ystävätärtäni mustissa sukkahousuissaan.

Tämä Batman begins -raina oli mieluisa kokemus, vaikkakin hieman liian pitkä. Mitä pidempi ja meluisampi takaa-ajo tai räiskintäkohtaus, sen takuuvarmemmin tämä mamma alkaa nuokkua. En jaksa enää innostua efektikierrätyksistä. Leffan olisi voinut tiivistää normaaliin kahteen tuntiin.

Reipas psykoanalyyttinen ote on aina kiehtonut minua Bätmän-myytissä. Vanhempiensa kuoleman nähnyt poika ryhtyy rikollisten vastustajaksi kohtaamalla pahimman pelkonsa, ryhtymällä lepakoksi itsekin. Tässä leffassa ei enää jätetä epäselväksi, miten kaikki alkoi. Uutta oli minulle se, että hämmästyttävät akrobaattiset taitonsa hra B onkin hankkinut itämailta, vietettyään siellä vankeudessa pitkän aikaa. Kaikki viisaus ja taiturimaisuus tuntuu nyky-amerikkalaiseen kulttuuriin tulevan idästä. Eikö Japani olekaan enää vihollinen? Vai onko vihollisen mahd. tarkka tuntemus parhain ase vihollista vastaan?



Sävymaailma oli myös muuttunut saksalaisen (gotiikan) mudansinestä venäläisen (tarkoviskilaisen) ruskeaksi. Sade kaupungin yllä jatkuu silti edelleen. Gotham-city ei ole aurinkoinen kaupunki, eikä sinne turhaan päivänvalo kantaudu. Alamaailman kuvaukset olivat tasokkaita, rikollisuudelle haettiin jopa selityksiä.

Nykypäivän Lontoo tuli yllättäen mieleen. Sekä Lontoossa että Gothamissa viemäreihin oli päästetty/päässyt myrkkyjä, jotka voivat vaikuttaa ihmisiin. Jokin aika sitten uutisoitiin Lontoon vedenpuhdistusongelmista, jotka johtuivat kaupungin asukkaiden virtsan mukana poistuvista mieliala- ja rauhoittavista lääkkeistä. Bätmänistä on siis tullut bentsotaistelua käyvä soturi! Tyttäreni mukaan Bätmän sössötti hauskasti, ehkä rauhoittavat huurut vaikuttivat puheeseenkin?

Ai niin, elokuvan naiset? Oliko niitä? Äidit ovat äitejä, pyhimyksiä. Tyttöystävää ei yksinäisellä lepakolla voi olla, salaisuuden hinta on kova, mutta tarkoituksensa pyhittävä. Nautin ajatuksesta, että sittenkin, tuolla jossain on Sankari, joka huolehtii meistä kaikista!

Toinen näkemäni mies-leffa oli Sideways. Hämmästelen tämä elokuvan saamaa kohua. Onko edelleen niin, että kun Kaliforniassa tehdään eurooppalaisen näköistä tarinaa, se on ihme? Woody Allen käsitteli juutalais-älykkö-reppanamiehiä elokuvissaan, nää lökäpöksyt on jo nähty. Totta puhuen, minua kiukutti leffan jälkeen. [Sivuteiden naiset olivat kauniita, viisaita ja pärjääviä. Ihan kuin minä, kuka nyt itteensä jaksaa katsoa? (vitsi, vitsi)]

Ei ainakaan suomalainen keski-ikäinen mies ole mitenkään reppana eikä surkea! Olen tavannut kautta elämäni upeita, hauskoja, viisaita, kiinnostavan näköisiä (onko tämä nyt poliittisesti korrekti ilmaisu?!), vilpittömiä, rehellisiä, keskustelu- ja kuuntelutaitoisia miehiä. Mitä hittoa, en ainakaan minä suostu nauramaan vanhoille vitseille! Prkl, uusia edes, saanko pyytää.

Tajuan kuulostavani tosikolta, mutta senkin hinnalla: "Pelastakaa eres äijä!" Missä Bätmän on?