Prospero pohtii blogissaan manipuloituja mielikuvia. Minä puolestani pohdin mitä arkipäivän komiikkaa nuo taidepläjäykset synnyttävätkään uusissa yhteyksissä. Joku voisi kirjoittaa kirjan näistä tahattomista mogista. Väärinkuulluista laulunsanoistahan kirja jo tehtiin.

Tänään soitin Soneran asiakaspalveluun. Odottaeesani virkailijan vapautumista vastaamaan puheluuni, soi taustalla biisi: Killing me softly with this song... Mietin puolivakavissani, mitä puhelinyhtiö haluaa minulle tällä musikkivalinnallaan kertoa. Totta, olen suurasiakas, maksanhan omien hallitsemattomien pulputusteni lisäksi kolmen teini-ikäisen puhelinlaskut.

Pari kuukautta sitten sain Soneralta kultapossukerholehden. Vilkaisin lehteä ja hukkasin sen lehtoläjään. Aloin saada tarmokkaita textareita aiheesta: Minkä tarjouksen valitset? Joko luit tarjouksemme lehdestä, ilmoita meille vastauksesi. Lopulta soitin yhtiön asiakaspalveluun ja kerroin mielipiteeni raikkaalle nuorelle naiselle:

- Kuule, mä puhun puhelimeen ja maksan laskut, kun ne tulee. En ole hitustakaan kiinnostunut teidän markkinointiprojekteista. En jaksa leikellä kuponkeja ja soitella minkä vaitoehdon valitsen, wokkipannun vai sykemittarin vai hilpati-lehden kuukauden numerot. Sen sijaan pidän kovasti, jos annatte mulle alennusta puhelinlaskuissa. 

Sain kuulla, että saan viisi euroa alennusta laskuuni tai valita jonkin tuotteen. Vastasin, että en jaksa leikkiä laatikkoleikkejä, mutta jos saan puhelimessa valita, niin siihen kykenen. Lopputulos oli, että minulle tulee Anna-lehti muutaman kuukauden / numeron ajan. Huh, ratkaisu oli työn takana. Ihmettelen, kuina moni muu hukkasi, unohti vastata näihin puhelintoiminnan ulkopuolisiin kysymyksiin...

Puhelinkeskusten ja tavaratalojen muzakit ovat hauskaa kuunneltavaa. Muistan jokin vuosi jonottaneeni puhelia erääseen jo edesmenneeseen pankkiin, jonka muzaklistalla soi: Annan toisten mä talletella suuret setelit, ne multa pitkät vain saa....