Viimeisen lomapäivän jälkeen (eilen) olo on uupunut, mutta lievästi jo helpottunut. Maanantaina alkaa arki. Osa liian vilkkaan mieleni kuvituksista muuttui sittenkin todeksi! Tosin tällä viikolla myös eräs läheiseni erittäin rankka episodi vei minut myös Elämän Perustuksiin: MIKÄ todella on tärkeätä?

Rakkaus on tärkeintä. En voi lakata sitä alleviivaamasta, en saa sitä piilottaa, en saata sitä unohtaa, naamioida, väistää. Joskus rakkaus naamioi itsensä rähjäisiin rääsyihin eksyttääkseen etsijänsä. Tämä vaikea asia on liian lähellä, jotta voisin siitä nyt kirjoittaa.

Toisaalla pohdin edelleen lomani merkityksiä. Otan nyt kiitollisena vastaan lomani minulle suoman tilan ja ajan. Yhä selvemmäksi nousee idea pettymyksen ja turhautumisen kohtaamisesta itsessäni. Räjähtävä ilo ja vauhdikas toiminnallisuus ovat selvitymiskeinojani arjessa, mutta sytykelanka on ikääntyessäni pidentynyt. Tarvitsen hiillosta myös.

Keskusteluissa ystävieni kanssa syntyi aivojen takakontuuriin monenmoista ideaa. Häkellyin jälleen kerran ystävänipiirini monimuotoisuudesta, he ovat ehtymätön puurolautaseni, jaksamiseni täyttäjä. Erään kanssa keskustelimme innokkaasti blogimaailmasta ja liki kaikesta mahdollisesta ja yllättäen huomasimmekin puhuvamme keskellä puutarhajuhlaa TYÖasiaa innostuneina kuin kaksi keinuihin kirmannutta taaperoa: keinutaan vielä kovempaa!

Eräs taas kuunteli sairastumistani ja kysyi eikö loman ole tarkoitus olla VAIHTELUA arkeen? Etkö voisi sairaanakin kokea tuota vaihtelua, hän kysyi. Ajatus piristi minua välittömästi. Lämmin kiitos tällekin ajatukselle.

Lisäksi olen saanut ja lähettänyt LUKUISIA, maukkaita, lämpimiä ja likeisiä tekstiviestejä ihanilta, välittäviltä ihmisiltä. Syvä kiitollisuus kohoaa mieleeni. Minulla on niin paljon! En ole yksin, vaikka tuntisin yksinäisyyttä. Kärsivä ja masentunut ihminen on sietämättömän itsekeskeinen, minän tarpeet tarjottimella. Nyt minulla on tunne, että voin viedä tarjottimen keittiön hyllylle, tiskata tiskit ja huokaista.

Minua myös kehoitettiin PYSÄHTYMÄÄN, lopettamaan suorittaminen. Sekin oli Hyvän Ystävän neuvo, rakkaudella lausuttu. Liike on ollut osittain pelkoa, osittain väsymystä. Ristiriitaista sikäli, että en ole uskaltanut pysähtyä, koska pelkään etten pääse liikkeelle enää. Toisaalta uupuneena häärääminen johtaa moniin turhiin liikkeisiin (- mitä olinkaan tekemässä, missä rätti on, miksi tulin tähän huoneeseen - upeita kysymyksiä muuten... tuo viimeinenhän voisi olla mainio runokirjan nimi).

Kolme viikkoa siis kärvistelin. Tällä viikolla ei ollut enää 'aikaa' sairastaa. Maanantaiaamuna tuli Ystävä, jonka avustuksella aloitimme: pesimme ja kuurasimme. Saatuani Ystävän ansiosta erinomaisen startin, jatkoin yksin loppuviikon aikana. Kaikki ikkunat ja verhot on pesty, vuodevaatteet samoin, kaappeja raivailtu, kierrätetty monin tavoin lasia, rättiä, jätettä.

Kaikesta huolimatta listaan ITSELLENI tähän mitä tein (suoritin?!) lomallani, etten sitten talven viimoissa ala taas vikisemään, että kesä menj ohitte: Puistoblues - myös klubi illalla: paikalla mainiot: Liekki, Zook (2/3 osaa ex-Kingston Wallista!) ja Jake's blues band. Erittäin ruotsalainen Ruisrock (hanoit sentään pelastivat Suomiliput!) helteisenä sunnuntaina. Tuska perjantaina teini-ikäiseni kanssa (heh, jeh, mustissamme tuskailimme..).

Tyttären huoneen maalaus: iso seinä limellä, muut benettonin auringonkeltaisella metallimaalilla. Keltaisten seinien keskelle vihreä raita. Ikkunoihin keltaiset verhot ja lattialle Ikean hauska keväänvihreä matto, jossa kirjaillut mustat muurahaiset. Teiniprinsessan huoneen keltaiselle sohvalle vielä juuri oikean vihreä pehmosammakko, jonka vetoketjusuun sisällä pörrää kärpänen. Iiiik, kuinka kaik men kohalleen!

Keittiössäni hohtavat uudet koneet. Tilasin ne asennuksineen, mutta 82-vuotiaan isäni ja poikani avustuksella ne lopulta viriteltiin paikoilleen. Keittiössäni jääkaapin ja pakastimen alla kulkee kupariputkia, siellä on outo koteloviritys, joka oli vuosien saatossa rähjääntynyt ja kostunut ikävästi. En ollut tajunnut syytä tälle rakennelmalle aiemmin. Siihen jäivät koneet keskelle keittiötä, kun asentajat huomasivat tilanteeni. Ei muuta kuin levykauppan, äänettömiä levyjä ostamaan. Esimmäinen kauppias ei alle 3-metrisiä suostunut myymään. Sitten saksalaisomisteiseen jättihalliin, josta saikin erinomaista palvelua. Leikatun levyn ja listan kanssa kotiin. Asennusvaiheessa eteen tömähti klassikko: vaikka mitta oli alhaalta oikein, en ollut otttanut huomioon paksumman levyn tuomaa muutosta seinän kohdalla. Eikun ukki sahaamaan. Uskomaton suoritus mieheltä, jonka oikea käsi on reuman täysin runtelema. Tänä aamuna nostin maidon pöytään uudesta sähkölaskuani toivottavasti pienentävästä laitteesta.

Ystäviä tapasin, vietin aamupäiviä laiskasti uimarannalla, ulkona, tein pitkiä reippaita sauvakävelylenkkejä radionappi korvassani. Uskomatonta, miten musiikki lisää rytmiä liikuntaan! En enää lainkaan hämmästele latinoiden kauniisti keinuvia lanteita. Lapseni huokailevat, että onneksi kuljen alavilla mailla, muuten voisin olla vaaraksi muulle liikenteelle.

Kertaakaan en vieraillut lomallani työpaikalla, vaikka suunnittelinkin poikkeavani viestit lukemassa. Olen tästä oikein mielissäni. Maltoin edes siinä pysyä nahoissani. Vaikka työt alkavat, elämä ei ole takana, vaan edessä. Hitaasti, mutta varmasti.