Pois jätetyt - runoantologia
Jukka Linna (toim.), Baltic Alliance, 2005,
109 s., ISBN 952-91-8228-7
Kirjaa voi tilata ok-hintaan osoitteesta: jukka.linna (poista tämä!)@welho.com

Takakannen teksti: "Kolmen Itämeren alueen runoilijan antologia. Runot ovat ennen julkaisemattomia, heidän aikaisemmista teoksistaan poisjätettyjä".

Näin äitienpäivän jälkeen, kevään huumaavassa hurmoksessa, tekee mieli marssittaa esiin MIEHIÄ! Tirkistysaukkoon ilmestyy lähiaikoina pienehkö juttusarja miesten julkaisemista kirjoista. Aloitan yllämainitusta teoksesta, jonka sain luettavakseni.

Kyseisessä runoantologiassa on Saima Susikosken (synt. 1967), Igor Volkovin eli Volkin (synt. 1959) ja Jaan Huntin (synt. 1959) runoja.

Saima Susikosken runoista valitsen malliksi tämän:

Kymmenen vuoren ylitys
jotta kohtaisin sinut, tyttäreni
alipalkattu urakka
jos vain saisin olla lähelläsi
meidän kotimme, rikottujen askelten talo

Kaapissa seitsemän koinsyömää hametta
kauneimmalla keijulla siivet kasteenkosteat
tämä elinkautinen vedellä ja leivällä
käsi kädessä, sinun pieni, minun iso

Kymmenentuhannen hukutetun sanan yöhön
sinä virität hymylläsi laulun

-- Kirjan lyhyessä toimitusosiossa Susikoski kuvaa elämänsä nykyisen keskipisteen olevan "perhekvartetti, taivas ja helvetti". Siitä lähtökohdasta näyttävät runotkin syntyvän. Arjen kauneuden pysäyttämiseen ja lukijalle näkyväksi tekemiseen Susikoskella on synnynnäinen lahja. Pienet huumorinpilkahdukset kuultavat tekstien läpi.

Jaan Huntin hahmo esittäytyy lukijalle sivistyneenä byrokraattina ja runoilijana. Hän on kokenut "ideologisen Makarovin ohimollaan", Seinen rannat ja työläiskodin. Jumalat ja rukousnauhat hän on hylännyt ja kokenut että "ilman pyhäinkuvia / ei sielulla ole pakotietä". Tässä ote eräästä Huntin runosta, jossa välittyy hyvin viime vuosien tapa viestiä, elää ja olla:

Seison suomalaisessa koivikossa
puhun niin peitellyin sanoin
että niiden taakse ei jää juuri mitään
on tarpeeksi uskaliasta nähdä  ...

Kokoelman jännittävin ja salaperäisin kirjoittaja on Volk. Häntä ei kirjan tietojen mukaan koskaan laskettu tosinajattelijoihin kuuluvaksi. Pelkkä omintakeinen pasifismi ja vapaudenkaipuu estivät hänen runojensa julkaisun. Sen sijaan niitä levytettiin, mm. Tsjornaja sabaka-yhtyeen levyllä. Volk on seikkailija, joka seikkailee niin burjatialisessa kinoksessa kuin pimeässä Zavodissa. Naiset käärivät reitensä hänen ympärilleen ja vodka virtaa.

Hurjan ja raa'an maailmansa keskellä Volk tajuaa (ainakin ajoittain, humalan eri vaiheissa), ajan ja elämän rajallisuuden viiltävän kirkkaasti:

Kiveen porattu kello
           ainoa lahja kultahääpäivänään
                        meillä kaikilla kallossa pieni reikä
           josta sielu karkaa kun aika on tullut

                      Liike klik klak, siinä sen onni
                  ja kun ei enää kuulu, kupsahtaa

Eilen kuollut huomenna kuollut
             elinkö, nauraisinko vai itkisinkö
                                   kivessä on pieni reikä josta
             aika karkaa

Kirjan takakannessa on em. lyhyen tekstin lisäksi kolme valokuvaa. Kuvien henkilö muistuttavat toisiaan ja lähemmin tarkasteltuna tarkkakatseinen Jukka Linnan ystävä huomaa, että kuvissa on tosiaankin Jukka Linna itse eri ikäkausinaan.

Ensimmäinen kuva on nuoruusvuosilta, jossa vaalean, kiharretun hiuspehkon alta katselee päättäväisen näköinen androgyyninen hahmo - Saima Susikoski saanee kasvot tästä kuvasta.

Seuraava kuva on kuin negatiiviin hakattua kiveä, jossa hymyilee nuorehko mies kravatti kaulassaan. Volkin hahmossa esiintyvät ristiriidat näkyvät kuvassa selvästi: kivettynyt hymy on erään aikakauden tuote.

Kolmas kuva on sekin eri tekniikalla toteutettu kuin edelliset. Tässä kuvan hämäryyteen sekoittuu pilkahtelevaa valoa, joka kohdistuu erityisesti kuvattavan korvaan. Kuva esittää ylävartaloltaan paljasta, aikuista miestä, karvoineen, parransänkineen. Korvaan osuva valo tuo mieleen iän tuoman viisauden: kuuntele itseäsi, niin valaistut.

Karun kauniilla tavalla Jukka Linna on itseään armahtanut, antanut äänensä puhua ja tulla kuulluksi  eri aikakausina, eri ikäisenä, eri tilassa, eri kulttuureissa, jopa eri sukupuolessa. Pois jätetyt -kokoelma ei ole meille lukijoille sekundaa, ei bulkkia, eikä ylijäämää. Se on vahvasti läsnä olevaa ja vivahteikkaasti eläytyvää runoutta.

Jäin pohtimaan, olisiko Linna voinut terävoittää hahmojensa ilmaisua? Olisiko tarkkasilmäinen kustannustoimittaja piiskannut Linnaa vielä tarkempaan ilmaisuun. Toisaalta, oli viehättävää havaita, että kirjan jokaisen hahmon runo-osuuksissa oli herkkiä tuokiokuvia, ilmavan keveitä henkäyksiä. Erot hahmojen välillä muuttuivat yhteyksiksi heidän välilleen.

Pois jätetyt -antologia tarjoilee meille nautittavaa luettavaa suomalaisella rehellisyydellä, slaavilaisella melankolialla ja virolaisella lämmöllä kypsennettyinä. Näissä runoissa soivat lähialueidemme rosoinen eksotiikka, funchalilaisten tiskaajien epävireinen laulu yhteen sovitettuna arkiseen hissin ääneen, joka tuo kotiin rakastetun. Ja viimeisenä soi, kuten aina, Wild Thing. Encorena, täysillä, aikuisen miehen sydämestä.