Pakko sanoa. Nautin melan kolinaa säännöllisesti. En kärsi, en kiemurtele, vaan nautin. Tämä tummuus minussa sekoittuu johonkin eteläiseen oranssiin, sävynä siinä se Mannerin / mantereemme poltettu oranssi.

Tämä on perintöni, koen eläväni kahden tolpan nokassa, jalka kummallakin. Hieman kuin Linnanmäen Vekkulan portaissa, joista ei etukäteen tiedä kumpi nousee kulloinkin. Koen saavani jatkuvasti vaikutteita Idän melankoliasta, tummien metsien bluussi soi suonissani syvällä. Silti jostain aina pulpahtaa pintaa I-L-O, enkä tarkoita kansainvälistä työjärjestöä, vaikka työnantaja tästä ilahtuisikin. onneksi voin sanoa kokevani tunneskaalaani myös työssäni.

                         ***    ***   ***

Yksinäisyys sammuttaa kynttiläni

yksitellen.

Savu koteloituu

jokaiseen otsalle valahtaneeseen

hiussuortuvaani.

Seitti hohtaa silmieni yllä

pimeässä

minä näen