Heräsin tajunnassani yksi ainoa ajatus: en ole vuosiin herännyt vailla syyllisyyttä! Joka ainoa aamuni alkaa huolella, hätäännyksellä. Mitä olen jättänyt tekemättä?!

Millaista olisikaan herätä vailla tätä tunnetta?! Voinko asialle mitään, vai onko tätä siedettävä loppuelämä?Juma! Alan päästä alkujuuriin kiinni. Olen viettänyt lomaa kolme viikkoa, ja syyllisyydentunne on oikeastaan vain lisääntynyt.

Työni koetan hoitaa parhain päin ja siihenhän on määrätty tietty aika ja esim. lakisääteinen ruokatauko, jolloin ei siis tarvitse tuntea syyllisyyttä, että syö eikä työskentele. Tiedän monta työpaikkaa, jossa tämäkin oikeus on näennäinen. Joko syödään sämpylä tunkkaisesa taukotilassa tai monikansallisen yhtiön teräsruokalassa kauhotaan cross-keittiön lounas kännykkään partnerille taii kustomerille kielillä puhuen..

Teen siis itse elämästäni helvetin? Kotini on ladattu syyllisyyksillä, tuo on rikki, tuo on korjaamatta, kiillottamatta, lapsen se ja tämä on hoitamatta. Häpeä on valtava. Vastuullinen ihminen ja kunnon kansalainen hoitaa asiansa, eikä mukise turhia. Näkeekö minusta päältä päin, etten kykene huolehtimaan itsestäni? Entä hampaani, olen mennyt nukkumaan harjaamatta omia hampaitani, vaikka jälkikasvun pesuja kyylään yhä...

Luonto on minun kirkkoni. Kaipaan luontoon. Tajusin, että vaikka olen hakeutunut ulkoilmaan lomallani, en ole kertaakaan jäänyt sinne, tarkoitan yöksi. Ehkä minun on sittenkin hakeuduttava mökille. Veikkaan, että (omalla tai maksetulla) mökillä herätessä ei ole syyllinen olo.

Olen jättänyt muutaman mökkikutsun väliin johtuen syyllisyydenpelostani. Mitä jos nukun liian pitkään? Pitääkö isäntäperheelle hakea halkoja vajasta aamulla ennen kahvinkeittoa? Voinko istua rannalla mitään tekemättä, pysähtyneenä, jos isäntäperhe touhuaa omiaan? Pelkään ahdistuvani liikaa. En luota vakuutteluihin. Olenhan syyllinen. Jo syntymästäni.