Näillä käsillä yletyin äidin hameenhelmaan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Näillä käsillä pidin sanomalehteä seinää vasten:

- Eikö tuo ole äs? Ja tämä aa? Tuo on än, se on tuttu,

tuo on oo, ja tämä on ämmä, tämä aa ja tämä viimeinen

on tee, joka on nimessänikin.

- Juu, juu. Oletpa taitava. Varo, ettet saa kuumaa mehua päällesi.

 

Näillä käsillä silitin isän karvaisia käsivarsia, taputtelin poskea.

Näillä käsillä otin naapurin poikaa käsistä ja kiskoin pusikkoon

pussaamaan ja halimaan, ja sitä toistakin poikaa.

Näissä käsissä oli pesäpallomaila, jolla löin ajolähdön, joka

kumisee vieläkin korvissani – ja pojan punottava käsivarsi edessäni.

 

Näillä käsillä kirjoitin käsin, koneella ja näppäimistöllä –

kotona, kouluissa, luentosaleissa ja työpaikoilla.

Näillä käsillä tiskasin, luuttusin lattiat, pyyhin tomut, pyykkäsin

ja ripustin vitivalkeat lakanat lumisateeksi koivikkoon.

 

Näillä käsillä rikoin farkkujen vetskarit ja ammuin napit

hekuman kiskoessa loput kankaat kuumalta vartalolta.

Näihin käsiin laskeutui uupunut, ruokittu ja kylläinen,

onnellinen mies kasvoillaan ilme, jota muut eivät nähneet.

 

Näihin käsiin valui lapsivesi kolme kertaa ja kerran se jäi sydämeeni

lasiseksi helmeksi, kuva ruudulla, eloisa lapsi väärin maailmassa.

Näillä käsillä liekuttelin, kannoin, keinutin ja nostin lapsen

rinnoille aterialle, potalle tarpeilleen ja hiekkatieltä pystyyn.

 

Näillä käsillä silitin harmaan ja pienen äitini kuolemaan

kuukausien tuskallisten ryteikkövaellusten jälkeen.

Näillä käsillä puristin haalistunutta valkovihreää kotitakkia

repeytyneen helman kohdasta, herkeämättä edes viimeisen

 

henkäyksen jälkeen.